perjantai 24. toukokuuta 2013

Hyyskään tuli kesä!

Meidän Inarissa sijaitsevan "mummolan" ulkovessa on kaivannut kipeästi remonttia jo vuosikaudet. Seinissä oli reikiä, maali lohkeillut ja yleisvaikutelma totaalisen epäkutsuva.

Ulkovessan tunnelmaa ennen remonttia
Nytpä sitten päätettiin vihdoin tehdä asialle jotain. Tulomatkalla napattiin Sodankylästä maalitarpeet ja paikanpäällä pistettiin pensselit viuhumaan. Lahot portaat pääsivät viimeiselle matkalleen polttopuiksi, ja tilalle rakennettiin kokonaan uudet, turvalliset portaat. Seinän aukot peitettiin ylijäämälaudoilla ulkopuolelta.

Alunperin seinät olivat kokonaan maalaamattomat, ja lattia ja istuinosa sinisen sävyisiä. Halusimme lopputuloksen olevan mahdollisimman valoisa ja raikas, joten katto ja seinät saivat valkoisen maalikerroksen. Portaat, lattian, oven ja istuinosan maalasimme vihreällä - Sävy on aika lähellä koivua. 


Tällainen siitä sitten tuli! Valkoista maalattiin kaikkialle kaksi kerrosta, ja osiin seinistä sutaisin vielä kolmannenkin kerroksen, sen verran sinnikkäästi vanhat laudat paistoi alta. Vihreällä maalaaminen oli rutkasti kivempaa puuhaa, ja sillä maalatessa kaksi kerrosta riitti. Tykkään tuosta sävystä ihan hurjasti!


Löysin vajasta vanhoja metsäsuksia ja mietittiin äiskän kanssa, että miten niitä voisi käyttää sisustuksessa. Samalla tuskasteltiin puuttuvaa tyyliin passaavaa vessapaperitelinettä. Siitä syntyi tämä innovaatio! Suksen siteeseen porattiin rei'ät vastakkaisesta seinästä irrotetulle rautaiselle paperitelineelle, ja koko härpäke naulattiin seinään. Enpä ole samanmoista nähnyt.

Sisustuksessa mitään ei ole ostettu uutena, vaan kaikki on mummon vanhaa, ladosta pengottua tai kirpparilta. Kaikkiaan remppa kustansi noin 80 euroa. Kyllä muutama tonkka maalia voi tehdä uskomattoman muutoksen :)



Ps. Löysin sieltä ladosta muutakin. Hellan takana kurkisteli nimittäin Finelin Kehrä-pannu! Haukoin dramaattisesti henkeäni harppoessani kohti somaa punaista pannua halki hiirenpapanaisten lattialankkujen.  Harmikseni pannuparka oli kuitenkin pohjasta puhkipoltettu. Pirskatti! 

Mutta nämäpä ei olleet onneksi menneet vuosien varrella miksikään, nimittäin Riihimäen lasin keittiötölkit!  Mukavia löytöjä, vaikkakaan eivät niin ihmeellisiä, että paljoa maksaisin. Vanhan tavaran liikkeissä pyytävät samanlaisista purkeista nimittäin aika huimia summia. 

Ilvestölkki ja karhutölkki, Riihimäen lasia. Karhutölkissä on teksti "Keittiötölkki" 
Vessa on valmis, mutta kauhia remonteerausinto jäi piinaamaan! Onneksi vanhassa talossa riittää aina puuhailtavaa...

1 kommentti:

  1. Melkoinen muutos! Tuo vessapaperiteline on ihan nerokas :D

    VastaaPoista