keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kirppisarvostelu: Arjan kirppis (Keminmaa)


Huoltoaseman kylkeen pystytetyn Arjan Kirppiksen yleisilme on pieni ja tavarantäyteisyyteensä nähden siisti. Eteistilassa on myynnissä muutamia huonekaluja, pyöriä ja muita isompia tavaroita. Sisällä liikkeessä tavarat ja vaatteet ovat esillä tavanomaisella loossisysteemillä, sekä muutamilla laajemmilla tasoilla.

Palvelu on miellyttävää, ovella asiakasta tervehditään iloisesti mennen tullen. Suurin osa myyntituotteista on hintalappujen perusteella yrityksen omistamia. Jos siis löydät jotain mieleistä, kannattaa kokeilla tinkimistä! Vaikka kirppis on netistä löytyvien tietojen perusteella auki maanantaista lauantaihin, ovat ovet epäsäännöllisen säännöllisesti avoinna myös sunnuntaisin.


Vaikka otinkin näköjään kuvan juuri tästä sekaisimmasta väliköstä, on Arjan kirppis moniin muihin verrattuna miellyttävän siisti. Tunnelma on kotoisa. Loosseissa makaavien valtaisien vaatekasojen sijaan vaatteet ovat esillä siististi viikattuina tai hengareihin ripustettuina. Tuotteiden taso (luonnollisestikin) vaihtelee. Myynnissä on paljon oikeasti vanhaa tavaraa. Tämä on eduksi tavararoiden osalta, mutta vaatevalikoima on auttamatta vanhanaikaista. Sen sijaan vanhoja astioita, emalipannuja ja keräilylasia löytyy runsaasti. Täältä löydät retroa, - mutta et pilkkahintaan.


Tavaran vaihtuvuus on heikohkoa. Luulen tämän johtuvan viikkovuokralla olevien asiakkaiden vähäisyydestä. Hintataso on tähän nähden aavistuksen liian korkea. Ehkäpä jonkinlainen alennuspöytä määrätyn ajan esille olleille tuotteille olisi paikallaan? Eteisessä vaihtuvuus vaikuttaa olevan parempi, ja siellä bongaakin lähes aina jotain kiinnostavaa.

Arjan kirppiksellä on kätevä piipahtaa ohikulkumatkalla tai kirpparikierroksella. Paikka on sen verran kompaktin kokoinen, ettei tavaranrunsaus ehdi alkaa ahdistamaan. Vaikka tavarat eivät vaihdukaan tiuhaan, on kirppiksellä helppoa ja nopeaa käydä tsekkaamassa mahdolliset uutuudet.

1 kommentti:


  1. UUTISET, TALOUS, KULTTUURI, VIIHDE, URHEILU, HARRASTUKSET, BLOGIT

    NEWNEWS.FI - Hottest news from all the world
    Aina ilmainen uutisportaali.
    Kaikki tuoreimmat uutiset aina ensimmäisenä kellonympäri.
    Minuutti minuutilta, hetki hetkeltä, se nopein uutisvirta ympäri maailmaa.
    Uudenlainen tapa seurata uutisia internetissä 24 tuntia päivässä, 365 päivää vuodessa.
    Eri medioiden uutislinkkejä kokoava sivusto on yksi suosituimmista.

    http://www.newnews.fi/

    UUTISET, TALOUS, KULTTUURI, VIIHDE, URHEILU, HARRASTUKSET, BLOGIT

    VastaaPoista